perjantai 8. huhtikuuta 2011

Blogini on muuttanut!

Löydät blogini ja paljon muuta uudelta kotisivultani www.harriheliovaara.fi.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Moi taas pienen tauon jälkeen! Tekemistä on riittänyt niin kentällä kuin sen ulkopuolella, joten ohjelmani on kotona ollessani ollut taas aika intensiivinen. Olen kuitenkin pystynyt onneksi kaikesta huolimatta keskittymään treeneissä sataprosenttisesti tekemiseen, ja kuntoni alkaa olla hyvässä tikissä tulevaa Kiinan matkaa varten.

Kävin viime viikolla tiistaina siis hieronnassa, minkä jälkeen lisäsin pikkuhiljaa treenimääriä. Tein keskiviikkona omatoimisen koordinaatioon ja liikkumiseen keskittyneen fysiikkaharjoituksen ja torstaiaamuna vähän samantyylisen, mutta enemmän nopeuteen keskittyneen treenin. Torstaina treenasin myös iltapäivällä puolisentoista tuntia tennistä Talissa Herkko Pölläsen ja Ristomatti Lanteen kanssa. Perjantaina vedin aamutreenit kovassa kunnossa olleen Sami Huurinaisen kanssa ja iltapäivällä fysiikkavalmentajani Erikin kanssa kovan koko vartaloa kuormittaneen fysiikkatreenin. Lauantaina jatkoin samalla linjalla treenaten aamulla Jesper Saarnin kanssa tennistä ja illalla Erikin kanssa fysiikkaa. Sunnuntaina sain onneksi pitää hieman kevyemmän päivän vetäen vain yhden tunnin mittaisen kehoa huoltavan harjoituksen, mutta tänään olin taas todenteolla touhuamassa Samin kanssa aamulla Talissa ja Erikin kanssa illalla Liikuntamyllyssä. Olotila kehossani on tällä hetkellä ihan hyvä, ja vaikka lihakset ovat pikkuisen väsyneet treenaamisen jäljiltä, riittää paukkuja varmasti vielä seuraavan kolmen päivän kovaan harjoitteluun ennen reissuun lähtöä.

Suurimmat uudistukset kentän ulkopuolella koskevat tällä kertaa myös teitä blogini lukijoita. Kuten aiemmin kerroin, aloitimme Johan Landsbergin kanssa virallisesti yhteistyön ennen edellistä kisamatkaani nelisen viikkoa sitten. Johanin mukaantuloon ja muunkin taustaorganisaationi kuntoon laittamisen kanssa on tehty viimeiset pari kuukautta hartiavoimin töitä monen ihmisen toimesta, ja nyt tämä kova työ alkaa vihdoinkin kunnolla näkyä. Ulospäin suurin uudistus on aivan näinä päivinä avautuva uusi nettisivuni www.harriheliovaara.fi, johon myös blogini siirtyy. Aion jatkaa blogini päivittämistä entiseen malliin, mutta uudelta sivustoltani tulee saamaan myös enemmän informaatiota minusta, urastani ja tenniksestä yleensäkin, minkä lisäksi juttujeni kommentointi ja sitä kautta minun ja lukijoiden välinen interaktiivisuus toivottavasti helpottuu. Olemme tukijoukkoni kanssa tehneet taustalla kovasti töitä myös uusien tukijoiden ja sponsoreiden hankkimisessa, enkä ilman heitä varmasti pystyisi ottamaan sadan joukkoon pääsemisen haastetta vastaan. Kiitos siis sekä tukijoukolleni, että sponsoreille ja tukijoille.

Blogini ehti olla tällä blogger-sivustolla kokonaisen vuoden ajan, ja olen tämän sivustoni avulla pystynyt toivottavasti valottamaan tennisammattilaisen elämää uudella tavalla ja tuomaan lajista kiinnostuneille uudenlaisen näkökulman tenniksen seuraamiseen. Kiitän kaikkia lukijoitani ensimmäisestä vuodesta ja toivon että blogini tarina jatkuu uudella sivustolla vielä monen monta vuotta tästä eteenpäin.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Heliövaara/Statham - Elgin/Kudryavtsev 3-6, 2-6

Venäläiset vastustajamme pelasivat Kiinan kisan finaalin erittäin hyvällä itseluottamuksella, eivätkä he jättäneet meille kovin suuria mahdollisuutta ottelun voittamiseen. Ensimmäinen erä oli kyllä ihan tasainen, ja meillä oli itse asiassa enemmän breikkipalloja kuin heillä, mutta he pelasivat tärkeät pisteet paremmin ja veivät erän kahdella murrolla. Toisessa erässä venäläisten peli hieman vapautui entisestään ja he mursivat meidät jälleen kaksi kertaa vieden ottelun ja kisavoiton reilussa tunnissa. Voimme parini kanssa olla kuitenkin hyvin tyytyväisiä finaalipaikkaan ihan kovatasoisessa nelinpelikaaviossa, ja tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä tulevissa kisoissa.

Lähdimme heti finaalin jälkeen tulemaan kohti kotia, ja pääsimme perille sunnuntai-iltana kolmen vaihdon jälkeen. Matka meni ihan mukavasti, ja pidin eilen ihan puhtaan vapaapäivän palautellen kehoani reissusta. Tänään kävin puolestaan hieronnassa, ja huomenna minun olisi tarkoitus aloittaa jälleen treenaaminen. Teimme tänään fysiikkavalmentajani Erikin kanssa seuraaville yhdeksälle päivälle harjoitussuunnitelman, joka sisältää paljon sekä tennistä että fysiikkaa. Palaan tulevina päivinä lähemmin harjoitteluun ja saamiini kommentteihin paremmalla ajalla. Kiitos ymmärryksestänne!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Heliövaara/Statham – Kirillov/Middelkoop 6-1, 7-5


Jes! Pelasimme tänään parini Rubinin kanssa uskomattoman hyvän ensimmäisen erän ja saimme lopulta väännettyä myös toisen erän kotiin saavuttamalla näin paikan tämän kisan finaaliin. Mursimme ensimmäisessä erässä kummankin vastustajamme syötön kertaalleen, ja ottelun henkinen ratkaisu oli lähellä jo heti toisen erän ensimmäisessä gamessa, kun saimme Middelkoppin syötössä 0-40 –johdon. He onnistuivat kuitenkin lopulta pitämään tuon syöttövuoron, minkä jälkeen peli tasoittui. 2-3 –tilanteessa hävisimme parini syötön 40-15 –johdosta huolimatta, mutta tsemppasimme hyvin murron takaisin heti seuraavassa gamessa. 5-5 –tilanteessa mursimme Kirillovin syötön uudestaan hänen syöttäessä tuplan no-ad –pisteessä, enkä minä jättänyt epäilyille sijaa viimeisessä gamessa syöttämällä kaikki ykköseni kenttään ja hoitamalla saamani kaksi volleyta kunnialla.

Kohtaamme huomisessa finaalissa minulle tutun venäläisparin Elgin/Kudryavtsev, sillä hävisimme vuonna 2007 Henri Kontisen kanssa heille Helsingin challengerin finaalin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Huomenna minulla on kuitenkin revanssin paikka, ja uskon meillä olevan Rubinin kanssa jälleen mahdollisuus voittoon, jos pystymme pelaamaan omalla hyvällä tasollamme. Katsoimme Johanin kanssa tänään koko toisen semifinaalin, joten meillä on hyvä kuva siitä, miten venäläiset pelaavat. Tässä kuva semifinaalista katsomosta nähtynä, venäläiset pelaavat selkä kameraan päin.


Varsinkin Kudryavtsev lyö palloa melkein joka lyönnissä lähes sydämensä kyllyydestä, ja verkolla pitääkin huomenna olla poikkeuksellisen hyvin hereillä, jos ei halua saada mustelmia rintakehään. Elgin on pelaajista hieman taitavampi, ja hän hakeekin ratkaisuja vähän monipuolisemmin. Syöttö ja palautus ovat huomenna varmasti taas tuttuun tapaan suuressa roolissa nelinpelissä, ja meidän pitää yrittää saada niin paljon palloja kenttään kuin mahdollista, jolloin venäläiset saattavat alkaa turhautua. Ottelumme on jälleen ensimmäisenä pelinä aamulla kello 10.30, joten tavoitteenamme on saada terävä alku vastustajien mahdollisesti vielä vähän nukkuessa. Huominen matsi on urani kolmas challenger finaali, joten toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo!

Treenasimme tänään myös Johanin kanssa eilisen tapaan pari tuntia lähinnä kämmentä ja syöttöä iltapäivällä. Keskityimme kämmenessä oikeanlaisiin jalka-asentoihin ja aikaiseen valmistautumiseen, sillä niissä asioissa minulla on vielä selkeästi parannettavaa. Illalla hoidimme hotellihuoneen ja lennot sellaiseen kuntoon, että voimme huomenna lähteä aika nopeasti matsin jälkeen kohti Nanningia, josta lentomme Guangzhouhun lähtee 16.55. Jos kiirettä pitää, niin en välttämättä ehdi kirjoittaa huomenna blogiini paljoakaan, mutta kirjoitan finaaliraportin sitten viimeistään sunnuntaiaamuna Lontoon lentokentällä. Nyt on kuitenkin taas aika siirtyä nukkumaan, sillä huomenna on tärkeä päivä. Moikka!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Heliovaara/Statham- Ratiwatana/Ratiwatana 6-1, 5-7, 10-5

Vamos! Pelasimme toisen erän loppua lukuun ottamatta upean nelinpelin parini Rubinin kanssa, ja otimme voiton kovista thaimaalaisista nelinpelispesialisteista. Aloitimme ottelun erittäin hyvin murtamalla toisen vastustajistamme (en tiedä kumman :D ) syötön heti toisessa gamessa ja mursimme hänet vielä uudestaan 4-1 –tilanteessa. Toisessa erässä Ratiwatanat alkoivat kuitenkin löytää pelinsä paremmin, eivätkä he tehneet verkolta oikeastaan yhtään virhettä. Erässä edettiin syötönpidoilla aina 4-4 –tilanteeseen asti, jolloin onnistuimme palautuksissamme ja jatkolyönneissämme erinomaisesti murtaen vastustajat. 5-4 –tilanteessa hävisimme kuitenkin parini syötön, ja 5-6 –tilanteessa pienen notkahduksen jälkeen myös minun syöttöni. Kolmannen erän super tie breakissa olimme kuitenkin erittäin hereillä, ja johdimme sitä alusta loppuun. Ratiwatanat saivat yhtä pistettä lukuun ottamatta kaikki pisteensä suoraan syötöllä, kun taas me vain paransimme verkko- ja takakenttäpeliämme. Ottelu päättyi lopulta minun aika uskomattomaan volleystoppariin, jonka poimin jaloistani niin lyhyenä, että se osui pompun jälkeen vastustajien puolen verkkoon!

Tämän päivän ottelu oli siis huomattavasti parempi kuin ensimmäisen kierroksen matsimme tiistaina, joten tästä on hyvä parantaa edelleen huomiseen semifinaaliin, jossa vastaamme tulee venäläis-hollantilainen pari Kirillov/Middelkoop. He pelaavat hieman erilaista peliä kuin tämänpäiväiset thaimaalaiset, sillä esimerkiksi Kirillov pelaa verkolla ainoastaan silloin kun hänen parinsa syöttää. Jos keskitymme syöttöön ja palautukseen sekä terävään volleypeliin riittävän hyvin, on meillä varmasti kuitenkin mahdollisuudet voittoon myös huomenna. Ottelumme on ensimmäisenä matsina keskuskentällä kello 10 aamulla.

Heräsimme tänään jo ennen seitsemää, jotta olisin heti valmiina ottelun alkaessa ja lähdimme kentille puoli yhdeksän kuljetuksella. Löimme parini Rubinin kanssa kolme varttia ennen matsia, joka alkoi siis kello 10. Matsin jälkeen selvittelimme jonkin aikaa mahdollisuutta pelata myös semifinaali tänään, mutta kun se ei toteutunut, menimme Johanin kanssa takaisin kentälle treenaamaan pariksi tunniksi pääasiassa kämmentä ja liikkumista. Ennen treeniä söimme kuitenkin lounasta klubilla, ja ensimmäistä kertaa urallani sain myös refereeltä vastuullisen tehtävän kirjoittaa ATP:n Player reportin tästä kisasta. Näiden raporttien perusteella esimerkiksi Talin IPP Open valittiin vuoden parhaaksi challengeriksi viime vuonna, joten paneuduin neljäsivuiseen tehtävääni huolella. Illalla treenien jälkeen söimme taas kerran hotellin ravintolassa.

Voisin laittaa tänään tähän loppuun vielä pari kuvaa Pingguon kaupungista. Nämä ensimmäiset kaksi kuvaa ovat hotellistamme, ja jälkimmäisessä kuvassa näkyy Johan talvitakkinsa kanssa. Hän tuli ennen tänne lähtöämme Suomeen, minkä takia hänellä on takki mukana, mutta esimerkiksi tämänpäiväisessä 11 asteen lämpötilassa hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä, että takki oli kuin olikin mukana myös täällä Kiinassa. ϑ










Tämä viimeinen kuva on otettu hotellimme seitsemännestä kerroksesta, ja siinä näkyy paikallisten asuttamia kerrostaloja sekä taustalla Kiinalle tyypillinen rakennustyömaa. Kuvasta ei ehkä ihan erota, mutta täällä lähes kaikkien talojen ikkunoissa tuntuu olevan kalterit. En tiedä onko ne asennettu rikollisten torjumiseksi vai onko niillä kenties joku toinen tarkoitus, mutta kummalta tuntuu, että rakennusten ylimmissäkin kerroksissa on kalterit.








Huomenna semifinaaliamme voinee taas seurata ATP:n kotisivuilta löytyvästä live scoresta. Peliaika Suomen aikaa kello 4 aamuyöllä ei kuitenkaan liene se kaikista mukavin, joten yritän saada tuloksen myös tänne blogiini heti kun vain mahdollista. Nyt hyvää yötä kaikille!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Heliövaara - Stebe 5-7, 4-6

Heliövaara – Stebe   5-7, 4-6

Olin tänään kentällä erittäin hyvällä asenteella ja tein varmasti parhaani, mutta valitettavasti sekään ei tänään riittänyt voittoon. Saksalaisvastustajani oli takakentältä älyttömän hyvä, ja vaikka tsemppasin ja juoksin ja taistelin, minkä jaloistani pääsin, en loppujen lopuksi pystynyt laittamaan hänelle tarpeeksi kampoihin. Mutta täytyy sanoa, että olen siis täysin tyytyväinen omaan esitykseeni, eikä sitä kai muuta voi ollakaan, kun tietää antaneensa kaikkensa.

Päivän ottelussa nähtiin paljon breikkejä, mikä johtuu varmaankin molempien pelaajien hyvistä palautuksista. Pidin oman syöttöni alkuun ja sain heti breikattua Steben syötön toisessa gamessa ollessani häntä paremmin hereillä ensimmäisestä pisteestä lähtien. Minulla oli kaksi pitopalloa 2-0 –tilanteessa, joten olisin voinut hyvin pitää tuon syöttövuoron, mutta en tällä kertaa siihen pystynyt. Myös seuraavassa gamessa 2-1 –tilanteessa minulla oli yksi breikkipallo, mutta sen selvitettyään Stebe sai hyvän vireen päälle murtaen minut syötönpitonsa jälkeen. En tästä kuitenkaan lannistunut, vaan otin murron takaisin 2-3 –tilanteessa. En kuitenkaan pystynyt käyttämään takaisin saamaani momentumia hyväkseni, sillä Stebe mursi minut uudestaan heti seuraavassa gamessa. Tämän jälkeen hän piti syöttönsä, kuten tein minäkin 3-5 –tilanteessa. 4-5 –tilanteessa tsemppasin loistavasti ja sain taisteltua murron takaisin ensimmäisellä breikkipallollani. 5-5 –gameen sain kuitenkin huonon alun joutuen 0-40 –tappiolle, mutta pelasin rohkeasti kaksi ensimmäistä breikkipalloa selvittäen ne. Kolmannessa etukentän kämmeneni jäi kuitenkin harmittavasti verkkonauhaan, ja seuraavassa gamessa Stebe onnistui toisella yrittämällään syöttämään erän kotiin hyvällä pelillä.

Toinen erä alkoi jälleen breikillä, mutta pidin hyvästä asenteestani kiinni ja sain breikin takaisin heti seuraavassa gamessa. Tämän jälkeen syöttäjät alkoivat pitää syöttöjään paremmin, ja seuraavat kaksi syöttövuoroa mieheen menivät suhteellisen selvästi syöttäjälle. 3-3 –tilanteessa nähtiin sitten erän ratkaisu, kun missasin kolmessa ensimmäisessä pisteessä ykkössyötön, mikä ei Steben kaltaista palauttajaa vastaan ole kovin hyvä juttu. Tsemppasin kuitenkin jälleen kovasti ja selvitin kaikki kolme breikkipalloa yksi kerrallaan saaden tilanteen tasoihin. 40-40 –pisteessä minulle kävi kuitenkin hassusti tullessani pois rystykulmasta, sillä astuin suunnanmuutostilanteessa liikaa jalan ulkosyrjälläni ja kaaduin muljauttaen hieman nilkkaani. Onneksi nilkkani ovat ainakin tähän asti kuitenkin aina kestäneet tällaiset tilanteet vammoitta, enkä nytkään satuttanut itseäni pahasti. Seuraavassa pisteessä pelattiin taas pitkä piste, joka päättyi kuitenkin harmittavasti Steben eduksi. Hän piti seuraavan syöttövuoronsa tiukasti, minkä perään minäkin pidin omani. 4-5 –tilanteessa Stebe missasi ensimmäisessä pisteessä helpohkon kämmenen, mutta seuraavassa pisteessä rystyni jäi verkkoon. 15-15 –tilanteessa minullä kävi hieman huono tuuri, sillä Steben lyönti osui keskelle syöttöruudun rajaa, josta pallo otti erittäin nopean pompun, ja seuraavassa pisteessä hänen verkkoa hipaissut ykkössyöttönsä jätettiin tuomitsematta. Matsipallon hän hoiti kuitenkin tyylikkäästi ässällä, enkä voinut sen jälkeen muuta kuin kävellä verkolle kiittämään vastustajaa hyvästä pelistä.

Kuten aikaisemmin sanoin, tein ottelussa kaiken minkä pystyin, eikä minun siten pidä olla liian pettynyt tappioon. Pelasin fiksusti pitkiä palloja ja annoin myös Steben ratkaista pisteitä. Takakentän palloissa kumpikin pelaaja oli vahvoilla omalta rystypuoleltaan, sillä kumpikin tykkäsi tulla vastaan palloa juuri siltä puoleltaan. Kämmenpelissä Stebe oli minua kuitenkin hieman edellä, ja hän veikin peliä suurimman osan ajasta. Siihen nähden, miten oikeastaan ”paremmat lyönnit” Stebellä oli tänään käytettävissään, pystyin hyvin pysymään mukana hyvällä liikkeelläni ja kärsivällisellä pelaamisellani. Ainoa minkä olisin voinut takakenttätilanteissa tehdä selvästi paremmin, olisi ollut liikkua paremmin vastaan ja uskaltaa hyökätä lyhyeksi jääneistä palloista hieman rohkeammin. Nyt olin jotenkin niin keskittynyt hakemaan kaikki pallot takaisin peliin, että olin muutaman kerran ikään kuin liian yllättynyt, kun se lyhyt pallo tulikin. Syöttöpelini oli tänään ihan kohtuullista, mutta olisin tietysti voinut paremmalla syöttämisellä ehkä pitää helpommin jokusen syöttövuoron. Sain silti ihan kohtuullisen määrän syöttöpisteitä tänäänkin vaihtelemalla syöttöni kierteitä ja sijoittelua niin ykkös- kuin kakkossyötöllä. Palautukset sain myös tänään kenttään suurella prosentilla, mikä edesauttoi paljon siinä, että sain breikattua vastustajan neljästi. Joka tapauksessa tästä ottelusta on kuitenkin hyvä ammentaa oikea henkinen latautuminen ja asenne tuleviin peleihin, sillä jos pystyn aina olemaan näin keskittynyt ja fokusoitunut ottelun jokaisessa pallossa, tulosta alkaa kyllä varmasti tulla ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka kaksinpelit ovat tältä reissulta nyt siis ohi, nelinpelissä edessämme on vielä toivottavasti monta ottelua. Saamme huomenna uusiseelantilaisen parini kanssa vastaamme thaimaalaiset identtiset Ratiwatanan kaksoset, jotka ovat puhtaasti nelinpelieksperttejä. Meillä on kuitenkin varmasti myös heitä vastaan parhaalla pelillämme mahdollisuudet voittoon, joten lähdemme totta kai ennakkoluulottomasti huomenna heitä haastamaan. Tuo ottelu on heti aamun ensimmäisenä matsina kentällä 2 kello kymmenen, joten nyt minun olisi varmasti parasta siirtyä unten maille. Palataan taas huomenna!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Heliövaara/Statham-Brugues-Davi/Sousa 6-3, 6-7(6), 10-7

Moi! Toinen kisapäivä Pingguossa sujui siinä mielessä suunnitelman mukaan, että nelinpelissä tuli voitto. Pelillisesti tuo nelinpeli ei kuitenkaan ollut missään nimessä ihan siitä parhaimmasta päästä, ja oli lähellä, että siitä olisi muodostunut painajaismainen fiasko. Johdimme toista erää 5-2, ja vastustajat olivat jo heittäneet pyyhkeen kehään, mutta niin vain emme saaneet enää palautuksia kenttään ja omassa syöttövuorossamme teimme kolme helppoa volleyvirhettä. Ja kyllähän vastustajia alkoi kummasti pelaaminen taas kiinnostaa, kun he pääsivät tie breakiin ja selvittivät siinä yhden ottelupallonkin. Onneksi saimme kuitenkin kolmannen erän super tie breakissa nostettua tasoamme sen verran, että pääsimme takaisin lähelle omaa tasoamme ja pystyimme voittoon. Johanin mielestä olisimme oppituntimielessä ansainneet hävitä, mutta toisaalta hän kyllä myönsi, että kai se on ihan hyvä, että kisat jatkuvat. J

Treenasin aamulla puolitoista tuntia belgialaisen David Goffinin kanssa, ja häntä vastaan pelini kulki erinomaisesti. Johdin 6-1, 4-3 kun lopetimme, ja olimme Johanin kanssa molemmat sitä mieltä, että tuossa treenissä keskittymiseni oli parempaa kuin mitä se on Johanin nähden ikinä ollut. Söimme treenin jälkeen lounaan klubilla, minkä jälkeen lepäilin hieman kirjaa lukien ja matseja katsellen. Ennen duppeliamme kävimme vielä parini kanssa kentällä lämmittelemässä puoli tuntia. Matsin jälkeen annoin tavarani Johanille ja lenkkeilin muutaman kilometrin matkan takaisin hotellille. Illalla söimme jälleen hotellin ravintolassa vakioillallisen lihaa, kanaa ja riisiä.

Minulle on merkitty huomiseen ohjelmaan vain kaksinpeli, jossa vastaani tulee saksalainen Cedrik-Marcel Stebe, joka voitti tänään nelossijoitetun venäläispelaajan tiukassa kolmieräisessä matsissa. Näin tuon ottelun kolmannen erän kokonaisuudessaan, joten minulla on suhteellisen selkeä kuva Steben pelistä. Hän on vasenkätinen pelaaja, joka pelaa vasureille tyypillisesti flättiä rystyltä ja hieman korkeampaa yläkierrettä kämmeneltä. Hän liikkuu erittäin hyvin ja keskittyy jokaisessa pisteessä parhaansa mukaan. Näin ollen hän ei anna helpolla periksi, eikä häntä vastaan oma keskittyminen saa juurikaan heitellä. Stebe ohittaa ja palauttaa sen verran hyvin, että aion huomenna antaa ihan tarkoituksella myös hänen ratkaista pisteitä, sillä siinä hän ei ole parhaimmillaan. Omalla rystylläni haastan mielelläni Steben kämmenen krossipallottelussa, eikä minulla kämmenpuoleltanikaan pitäisi suurempaa hätää olla. Päällimmäisenä mielessäni tulee kuitenkin siis olla keskittyminen jokaiseen pisteeseen sekä riittävä kärsivällisyys pisteitä rakentaessa. Stebe ei anna ilmaisia pisteitä, joten minun tulee olla valmis tekemään jokaisen pisteen eteen paljon töitä. Huomisesta ottelusta tuleekin siis mielenkiintoinen matsi, jossa saan haastaa vastustajan lisäksi ihan yhtä lailla itseni.

Olen saanut viimeisinä parina päivänä paljon kommentteja, mistä iso kiitos lukijoille! On aina kivaa huomata, kuinka suurta mielenkiintoa blogini herättää. Sain kahdelta nimimerkiltä hyvän idean laittaa ajoittain myös videoita blogiini, ja yritän parhaani mukaan löytää teknisen ratkaisun idean toteuttamiseen. Olen itsekin muutaman kerran miettinyt, että joitakin asioita olisi varmasti helpompi tuoda ilmi videon avulla. Toiselle nimimerkille vastaukseksi, että treenasimme eilen Johanin kanssa siis linjakääntöjä ihan kahdestaan, ja siinä tosiaan saavat molemmat myös juosta ihan kiitettävästi. Optimaalisin tuo olisi tosiaan toteuttaa kolmisin, mutta siihen ei valitettavasti ollut tällä kertaa mahdollisuutta.

Lopuksi vielä asiaa kilpailukalenteristani. Ilmoitin aikaisemmin haluavani pelata joko Ateenan tai Johannesburgin challengerin karsinnat 11.4. alkavalla viikolla, mutta tulimme Johanin kanssa lopulta toisiin ajatuksiin. Ateenan kisa tulee olemaan erittäin kovatasoinen, joten siellä pisteet ovat harvinaisen tiukassa. Johannesburgin kisa pelataan puolestaan vastoin odotuksiani eri paikassa kuin helmikuinen ATP-kisa, ja kisapaikan sijainti Soweton vaarallisella tummaihoisten slummialueella ei minua suoraan sanottuna hirveästi houkuta. Lisäksi reissuun ei olisi voinut yhdistää kovin helpolla mitään toista kisaa. Päätimmekin siis Johanin kanssa, että tulemme parin viikon päästä takaisin tänne Kiinaan pelaamaan Chengdussa järjestettävät kaksi $15000 futurea. Sen jälkeen tulen taas kahdeksi viikoksi kotiin ennen kuin pelaan Koreassa Busanin challengerin ja kaksi tai kolme futurea. Sen jälkeen kesäkuussa on toivottavasti vuorossa nurmikausi ja Wimbledonin karsinnat. Tämän kevään tavoite on siis kerätä sen verran pisteitä, että pääsen kokeilemaan taitojani Grand Slameissä. Come on!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Heliövaara-Zhang 7-5, 6-6(3-0) rtd, voitto

Jes, tämänpäiväinen ensimmäisen kierroksen otteluni kiinalaispelaajaa vastaan ei ollut missään nimessä helppo, mutta jaksoin pysyä henkisesti vahvana koko ottelun ajan, mikä oli elintärkeää voiton kannalta. En ollut pelillisesti tai fyysisesti tänään parhaimmillaan, joten olen tosi tyytyväinen, että pystyin silti voittoon. Jopa Johan antoi tänään paljon positiivista palautetta keskittymisestäni ja tsemppaamisestani kentällä. ϑ

Ottelu alkoi Zhangin pidettyä syöttönsä helposti alkuun, minkä jälkeen onnistuin hukkaamaan 40-0 –johdon omassa syötössäni. Zhangilla oli 2-0, 40-15 –tilanteessa kaksi pitopalloa 3-0 –johtoon, mutta pelasin siinä kohdassa hyvin ja sain murrettua takaisin toisella breikkipallollani. Tämän jälkeen molemmat pitivät seuraavat syöttövuoronsa, 3-3 –tilanteessa minulla oli yksi breikkipallo, mutta Zhang selvitti sen hyvällä päin-syötöllä. Jatkoin kuitenkin yrittämistä ja 4-4 –tilanteessa tsemppaamiseni palkittiin murrolla Zhangin rystylinjan karatessa leveäksi. Pääsin siis syöttämään erää kotiin 5-4 –tilanteessa, mutta en pystynyt tällä kertaa käyttämään tilannetta hyväkseni. Zhang voitti kaksi ensimmäistä pistettä, minkä jälkeen sain tasoitettua kahdella hyvällä pisteellä 30-30 –tilanteeseen. Tässä kohtaa tein kuitenkin kaksi rystyvirhettä Zhangin muuttaessa peliään aika puolustusvoittoiseksi ja tilanne tasoittui tasan viiteen. Zhangilla oli tuossa gamessa kaksi pitopalloa, joista toisessa hänen volleystopparinsa kurkkasi jo verkon yli, mutta niin vain se jäi verkkoon, enkä minä jättänyt turhaan tilannetta käyttämättä. Pelasin breikkipallon rohkeasti päättäen sen erinomaiseen kämmenvolleyhin ja pääsin uudestaan syöttämään ensimmäisestä erästä. Tällä kertaa en antanut Zhangin enää murtaa minua, vaan painoin päälle hyvällä raivolla ja sain vietyä gamen ja erän ensimmäisellä eräpallollani Zhangin kämmenohituksen karatessa leveäksi hyvän kämmenhyökkäykseni jälkeen. 

Toisen erän alkuun Zhang piti omansa helposti minun joutuessa tekemään vähän enemmän hommia omien syöttövuorojeni eteen. 2-2 –tilanteessa Zhang vaihtoi yllättäen pelityyliään huomattavasti aggressiivisemmaksi; hän veti siitä lähtien oikeastaan joka kerta syötön jälkeisen lyönnin riskillä ja kovaa, eikä hän tehnyt oikeastaan yhtään virhettä. Zhang pitikin toisen erän jokaisen syöttönsä ilman vaikeuksia. Minun syöttövuoroissani hän tuli puolestaan ottamaan palautusta todella läheltä ja laittoi sillä tavalla kakkossyöttööni enemmän painetta. Pystyin kuitenkin pitämään omia syöttövuorojani koko ajan, vaikka ne olivatkin lähes järjestään tiukkoja. 4-5 –tilanteessa Zhang pyysi yllättäen trainerin kentälle, sillä hänellä ei ainakaan ulospäin näkynyt olevan mitään vaivoja. Traineri hieroi kolmen minuutin medical time outin ajan Zhangin vasenta pohjetta, jossa vamma tuntui olevan, ja ottelun kulkuun tuli pieni viivästys.

Tauon jälkeen ensimmäinen piste oli kummallinen, sillä Zhangin lyönti tuli verkon läpi minun puolelleni kenttää. Molemmat pelaajat lopettivat pelaamisen, minä vain tökkäsin pallon takaisin Zhangin puolelle ihan varmuuden vuoksi. Tuomari ei kuitenkaan tuominnut mitään, ja jo selkänsä kääntänyt Zhang äkkäsi tilaisuutensa ja hyökkäsi verkolle voittaen pisteen smashillä. Yritin selittää pisteen jälkeen tilannetta tuomarille, mutta hän ei kuulemma voinut edes kysyä linjatuomareilta mitä tapahtui, vaan hänen täytyy itse huomata, jos pallo menee verkon läpi. Vähän pelisilmää tuomari olisi kuitenkin voinut käyttää, sillä molemmat pelaajat lopettivat täysin pelaamisen, ja yleisökin reagoi tapahtumaan äänekkäästi. Mitäköhän olisi käynyt, jos en olisi lyönyt varmuuden vuoksi –lyöntiäni ollenkaan? Olisikohan tuomari sitten ymmärtänyt jotain normaalista poikkeavaa tapahtuneen vai olisinko silloinkin hävinnyt pisteen?

Peli kuitenkin jatkui, ja kokosin itseni erikoisen tilanteen jälkeen voittaen seuraavat kolme pistettä. Zhang selvitti ensin kuitenkin kaikki yhteensä kolme pitopalloani ennen kuin hän onnistui hankkimaan itselleen yhden eräpallon. Selvitin sen kuitenkin kick-syöttö ulos + kämmen inside in –yhdistelmällä ja syötin perään kaksi ässää tasoittaen tilanteen. Zhang piti jälleen helposti, mutta niin tein minäkin 5-6 –tilanteessa, joten edettiin tie breakiin. Minulla oli hyvä itseluottamus ja fiilis päällä tie breakiin lähdettäessä ja sainkin heti minibreakin palautuksen jälkeisellä hyvällä kämmenellä. Tämän jälkeen sain kaksi pistettä suoraan syötöllä, minkä jälkeen Zhang käveli verkolle ja ilmoitti luovuttavansa. Ilmoitus tuli sen verran kummalliseen paikkaan, etten osannut ollenkaan odottaa sitä, joten vähän aikaa ensin ihmettelin, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuu. Tuomari kutsui kuitenkin minut pian luokseen ja kertoi tilanteen. Voitto on aina voitto, joten otin tämän uutisen mielelläni vastaan. Jossain takaraivossa painoi kuitenkin pieni harmitus, sillä olin erittäin luottavainen tie breakin suhteen, ja olisihan se ehkä ollut vielä kivempaa voittaa matsi loppuun asti pelaamalla. ;)

Siinä mielessä olen siis hyvin tyytyväinen päivän esitykseeni, että pystyin hieman heikommallakin peliesityksellä pitämään pääni erittäin hyvin kasassa ja jaksoin tehdä töitä jokaisen pisteen eteen. En usko, että minusta näki mitenkään ulospäin, että pelini ei tyydyttänyt minua, vaan pysyin koko ottelun ajan rauhallisena ja positiivisena. Zhang lähti otteluun selkeällä taktiikalla, joka oli painostaa koko ajan kämmentäni. Alun jälkeen hän sai kuitenkin huomata, ettei se kannattanut, ja hän vaihtoikin pelinsä varmaan yläkierrepallotteluun. Hän löi palloa reilusti yli verkon ja pakotti minut sitä kautta rakentamaan pisteitä alusta loppuun asti itse. Molemmat pelaajat tekivät kuitenkin sen verran virheitä, että mitään kovin hyviä pisteitä ei pelissä juuri tullut, eikä kumpikaan pelaaja kovin paljon verkolla käynyt. Zhangin toisen erän alkupuolella tekemä täydellinen suunnanmuutos pelitaktiikassa muutti luonnollisesti myös pelinkuvan ihan erilaiseksi. Pisteet olivat sen jälkeen tosi lyhyitä ja päättyivät useimmiten joko Zhangin virheeseen tai winneriin. Minä en päässyt juurikaan enää rakentamaan pisteitä, sillä Zhang halusi ratkaista pisteet viimeistään toisella lyönnillään.

Syöttöpelini parani oikeastaan koko ajan matsin edetessä ja alkoi toisen erän loppua kohdin sujua jo oikein hyvin. Alussa ykkössyöttöni eivät menneet ihan toivomallani prosentilla kenttään, mutta toisessa erässä sain nostettua sekä ykköseni prosenttia että tehoa. Kick-kakkoseni toimi jälleen mainiosti, vaikka Zhang tulikin sitä reilusti vastaan hyvällä rystyllään. Palautuspelissäni keskityin saamaan niin paljon palloja kenttään kuin mahdollista ja sitä kautta syöttäjälle painetta yrittää syötöllään liikaa. Varsinkin ykkössyötönpalautuksia onnistuin saamaan tänään kenttään tavallista enemmän, mutta toisaalta keskityin ehkä jopa hieman liikaa pallon kenttään lyömiseen, minkä seurauksena palautuspelini oli vähän liian passiivista. Palautin paljon ykkösiä tähdäten keskelle syöttäjän jalkoihin, mikä toimikin monesti hyvin, mutta silloin kun palautus jää liian lyhyeksi, syöttäjä pääsee kyllä painostamaan aika varmasti. Mutta Johanin kanssa olemme siitä kyllä samaa mieltä, että vasta sitten kun palautukset saa riittävän usein kenttään, on järkevää yrittää lyödä niitä kulmiin tai lähelle viivoja. Peruslyöntipelissä olin tänään ehkä hieman Zhangia edellä, sillä tein vähemmän virheitä tempon vaihdellessa aika paljon. Olisin ehkä voinut liikkua hieman paremmin syvyyssuunnassa Zhangin korkeampiin yläkierteisiin, sillä jouduin nyt lyömään ajoittain vähän liian korkealta saadakseni palloon enemmän vauhtia, mutta toisaalta pelasin nyt sellaista peliä, mihin Zhang ei ole tottunut. Pisteiden rakentaminen vaati tänään hieman tavallista enemmän malttia Zhangin liikkuessa todella hyvin, joten minun tuli usein pelata ennemmin järkevästi kuin kovaa. Onnistuin siinä kuitenkin hyvin, ja kuten loppulukemista voi päätellä, olin tänään kentällä se aavistuksen parempi pelaaja.

Huomisessa ohjelmassa ei minulla ole kaksinpeliä, mutta nelinpelimme uusiseelantilaisen Stathamin kanssa on merkitty päivän viimeiseksi peliksi. Kohtaamme siinä espanjalais-portugalilaisen pari Brugues-Davi/Sousa. Aion mennä klubille kuitenkin jo aamupäivällä vakoilemaan seuraavan kierroksen vastustajaani, joka tulee ottelusta Kudryavtsev-Stebe. Toisen kierroksen otteluni on siis vuorossa joko keskiviikkona tai torstaina.

PS. Tänään ilmestyneellä uusimmalla ranking-listalla nousin ensimmäistä kertaa Suomen kakkospelaajaksi Jarkon jälkeen. Se tarkoittaa myös sitä, että olen tällä hetkellä pohjoismaiden viitospelaaja! ϑ

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011


Viimeistelytreenit Pingguon kisaa varten on nyt suoritettu, ja huomenna on aika siirtyä taas tositoimiin. Lähdimme tänään taas aamulla kentille, jossa treenasin ensin Johanin kanssa kaksistaan kolmisen varttia lähinnä liikkumista ja linjasta krossiin -kääntöjä. Sen jälkeen pidimme kymmenen minuuttia taukoa, sillä halusimme varmistaa, että pääsemme parini Stathamin kanssa tällä viikolla mukaan nelinpeliin. Olimme listalla kahdentenatoista, joten saimme paikan kaavioon. Lyhyen tauon jälkeen palasin takaisin kentälle 1, jossa seuraava treenikaverini Lukas Lacko minua jo odotti. Pelasimme hänen kanssaan gameja, jotka päättyivät minulle 6-3.

Yhteensä kahden tunnin aamutreenin jälkeen söimme jälleen lounasta klubilla ennen pientä lepotaukoa. Ruokana oli paistettua riisiä vihannesten ja kinkun kanssa, ja annos maistui sekä minulle että Johanille mainiosti. Iltapäivällä treenasin vielä toistamiseen pisteitä kiinalaisen Chang Yun kanssa, ja häntäkin vastaan olin voitokas 6-3, vaikka pelini ei ihan täydellistä ollutkaan. Tämän jälkeen vein vielä mailat huomista varten jännitykseen, ennen kuin tulimme Johanin kanssa takaisin hotellille. Illalla söimme taas hotellin ravintolassa kanansiipiä sekä lihaa ja riisiä, muuten olen vain lepäillyt telkkaria katsellen ja kirjaa lukien huoneessa.

Pääsarja alkaa siis huomenna, ja pääsen jälleen aloittamaan maanantaina, mikä sopii minulle oikein hyvin. Saan ensimmäisellä kierroksella vastaani siis kiinalaisen Zhang Zen, joka sai kisaan villin kortin, vaikka hän olisi lopulta päässytkin pääsarjaan myös suoraan rankingillaan. Pelasin häntä vastaan vajaa vuosi sitten Wuhanin futuren semifinaalissa voittaen silloin 3-6, 6-4, 6-3 ja yritän pitää tuon matsin pari vikaa erää mielessäni huomisessa matsissa.

 Zhangilla on tasaisen hyvät peruslyönnit, joita hän pyrkii käyttämään fiksusti hyväkseen. Hän ei pelaa mitenkään erityisen aggressiivista tai passiivista peliä, mutta hän osaa käyttää hyvin vastustajan tyhmät lyönnit hyväkseen. Yritän saada huomenna syöttöpelini kulkemaan korkealla tasolla, sillä siitä on varmasti hyötyä Zhangia vastaan. Takakentältä aion olla hallitun aggressiivinen ja käyttää hyökkäyspaikat valikoiden hyväksi. Mikään kiire minulla ei kuitenkaan pisteiden ratkaisemisessa Zhangia vastaan ole, joten hankalista paikoista minun ei kannata yrittää missään nimessä liikaa. Kaikista tärkeintä huomisessa ottelussa on kuitenkin oma keskittymiseni, jonka pitää pysyä koko ottelun ajan mahdollisimman hyvänä. Yritän pitää mielessäni seuraavat kolme asiaa, joiden avulla pelini pitäisi sujua parhaiten: katso palloa, liiku hyvin ja keskity seuraavaan pisteeseen.

Matsini Zhangia vastaan on huomenna toisena otteluna yhdentoista jälkeen keskuskentällä. Tästä kisasta ei taida valitettavasti olla live scorea missään, mutta yritän saada tuloksen tänne blogiini mahdollisimman pian matsini jälkeen. Nelinpelin ensimmäisen kierroksen ottelumme espanjalais-portugalilaista paria Brugues-Davi/Sousa vastaan ei ollut vielä huomisen ohjelmassa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011


No niin, pääsin tänään tutustumaan Pingguon tenniskenttiin, ja ensivaikutelma on erittäin hyvä. Kentät ovat jonkin verran hitaammat kuin viime viikolla, ja myös kierteet purevat huomattavasti paremmin. Yläkierteet ja kick-syöttö ovatkin näillä kentillä kovaa valuuttaa, joten kenttien pitäisi sopia minulle oikein hyvin. Myös täällä käytettävät Wilsonin Australian Open –pallot ovat mielestäni yhdet miellyttävimmistä palloista pelata, joten olosuhteista en voi tällä viikolla kyllä paljoa valittaa.

Klubilla on yhteensä 19 kenttää, joilla on kaikilla sama sinivihreä plexipave-päällyste. Keskuskenttä ei ole välttämättä ihan niin hieno tai iso kuin viime viikolla, vaan betoniseinät tekevät siitä jopa vähän ankean. Osumien ääni kaikuu seinistä kuitenkin makeasti, joten kentällä on varmasti kiva pelata. Tässä kuva kentästä.



Muut kentät ovat kolmessa kuuden kentän rivissä niin, että aina kahden kentän välein sivuaitojen välissä on pienet viheralueet. Tämän tekee alueesta ehdottomasti viihtyisämmän ja mahtuupa jokaiselle kentälle hieman enemmän katsojiakin. Tämä kuva on kentältä 10 aamutreenien jälkeen. Myös hyvin juoksutettu Johan eksyi mukaan kuvaan. J



Alueella sijaitsevista kentistä kuusi on eräänlaisia sisä- ja ulkokenttien välimuotoja, sillä kenttien päälle on rakennettu korkea katos suojaamaan ilmeisesti sekä sateelta että auringolta. Sateensuojan tehosta en ole kuitenkaan täysin vakuuttunut, sillä pienessäkin tuulessa vesi satanee myös suoraan kentille. Tässä kuva kentistä 17 ja 18.



Päivän ohjelmamme oli tänään aika yksinkertainen. Lähdimme aamulla 10.30 lähteneellä kuljetuksella klubille, jossa treenasimme Johanin kanssa kahdestaan pari tuntia keskittyen verkkopeliin sekä syötön jälkeiseen lyöntiin. Treenin jälkeen Johan pisti minut arvioimaan omaa fokustani asteikolla nollasta kymmeneen. Annoin itselleni arvosanan 7 ja Johan minulle arvosanan 6, joten olimme asiasta suunnilleen samaa mieltä. Eilinen matkustuspäivä painoi pikkuisen jaloissa, joten en ihan saanut itsestäni parasta terävyyttä irti. Treenin jälkeen söimme klubilla lounaaksi erittäin hyvää spagettia lihakastikkeella ja jotain erikoisempaa, mutta ihan hyvää sieniä ja ankkaa sisältänyttä keittoa, minkä jälkeen lepäilimme hetken aikaa ruokaa sulatellen ja kirjaa lueskellen.

perjantai 18. maaliskuuta 2011


Terveiset Pingguosta aivan Kiinan eteläisimmästä osasta. Tämä päivä meni täysin matkustaessa, sillä lähdimme hotellilta kymmenen jälkeen aamulla ja saavuimme perille vasta vähän ennen seitsemää illalla. Hyppäsimme aluksi hotelliltamme lentokentälle kulkeneeseen bussiin, joka vei meidät suoraan oikeaan terminaaliin tunnin matkustamisen jälkeen. Olimme Guangzhoun Baiyunin lentokentällä ihan hyvissä ajoin, joten söimme lounasta paikallisessa ravintolassa ennen China Southern Airlinesin lentoamme Nanningiin. Lentoaika oli hieman vajaa puolitoista tuntia, joten saavuimme Nanningiin puoli neljältä. Tässä kuva Boeing 737-700 -koneestamme portilla Guangzhoussa.



Nanningin lentokentällä meitä ja muutamia muita pelaajia oli vastassa ainakin viisi kisaorganisaatioon kuuluvaa henkilöä, jotka ihan ensimmäiseksi veivät meidät vaihtamaan pankkiin lisää rahaa, sillä tämän viikon kisahotellissa ei kuulemma kelpaa kuin kiinalaiset luottokortit. Rahanvaihto vei kaikenmaailman paperitöiden ja setelien tarkan tutkimisen jälkeen lähes 20 minuuttia, joten oli ihan mukavaa, ettemme joutuneet jonottamaan! Tämän jälkeen meidät ohjastettiin minibussiin, joka toi meidät hurjaa vauhtia puolessatoista tunnissa tänne Pingguoon. Sähläsimme receptionissa vartin panttimaksun kanssa ennen kuin pääsimme huoneisiimme.

Hotellimme Pingguo International hotel yllätti meidät positiivisesti, sillä yleiset tilat ovat hienot ja huoneetkin ihan modernit. Ainoa isompi miinus on sisätilojen lämpötila, sillä tiedusteltuamme vastaanotosta asiaa, selvisi että hotellissa ei ole ollenkaan lämmitystä. Ja kun ulkona on 9 astetta, ei täällä sisälläkään ole hirveästi yli kymmentä astetta. Olen ollut koko illan nyt takki päällä sisälläkin. :O Mutta eiköhän sää tästä tulevina päivinä vähän lämpene, ja kylmyys huoneissakin sitä kautta helpota. Tässä kuva huoneestani seitsemännessä kerroksessa.



Hotellissa on ihan länsimaalaista ruokaa tarjoava ravintolakin, mutta kuulimme muilta pelaajilta ja kisajärjestäjiltä, että ruoka siellä ei ole erityisen hyvää, joten tilasimme yhden kisa-avustajan avulla ruokaa huoneisiimme läheisestä ravintolasta. Sain neljä erillistä annosta naudanlihaa, lihakeittoa, kanaa ja kevätrullia(?) ja tulin kyllä ihan täyteen. Ruokien mausta en ole ihan varma, mutta sainpahan ainakin jotain syötävää! J Tässä reissun ensimmäinen(!) ruokakuva.



Tarkoituksemme on päästä huomenna tutustumaan uusiin kenttiin ja treenaamaan pari kertaa. Pääsarjapaikkani varmistui eilen, joten saan harjoitella rauhassa huomisen ja vielä sunnuntain ennen pelien alkua aikaisintaan maanantaina. Palaan asiaan taas huomenna uusien kuvien kanssa. Laitan tähän loppuun vielä kuitenkin kuvan hotellin aulassa esillä olleesta upeasta lohikäärmettä esittävästä veistoksesta, joka on tehty kokonaan yhdestä puutukista. On siinä jollain ollut veistämistä!


torstai 17. maaliskuuta 2011

Hei! Siirsin tämän päivän osalta harjoittelun painopisteen fysiikkapuolelle ja jätin lajiharjoittelun seuraavalle kisapaikalle Pingguoon. Vedin aamulla puolentoista tunnin fysiikkatreenin hotellin kuntosalilla, minkä jälkeen lähdimme Johanin kanssa hoitamaan juoksevia asioita kentille. Kisajärjestäjät hoitivat puolestamme lentojen ja hotellien varauksen ensi viikon kisaan, sillä se voisi ensi viikon kisan syrjäisen sijainnin takia olla itse hieman tavallista hankalampaa. Tämän lisäksi saimme eilen tuomamme pyykit pestyinä ja viikattuina takaisin puoli-ilmaiseksi. Söimme klubilla lounaan ja katsoimme hieman päivän kvartseja ennen kuin tulimme takaisin hotellille. Illalla kävin vielä ennen ruokailua uimassa kolme varttia hotellin uima-altaalla, mikä teki kropalle varmasti hyvää.
Sain äsken pakattua kaikki tavarat huomista matkustusta varten, joten minun ei tarvitse enää aamulla stressata kamojen kanssa. Lähdemme huomenna aamupäivällä bussilla Guangzhoun lentokentälle, josta lennämme China Southern Airlinesilla Nanning-nimiseen kaupunkiin aika lähelle Vietnamin rajaa. Sieltä meille pitäisi olla järjestetty kuljetus Pingguoon, johon matka kestää noin puolitoista tuntia. Pingguosta ei löydy netistä juuri mitään informaatiota, joten kovin suuresta kaupungista ei taida olla kyse, vaikka Kiinassa ollaankin.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Heliövaara - Ignatik 6-7(2), 1-6


Harmin paikka. Pelasin tänään pistettä vaille erän verran hyvää omaa peliäni, mutta yksi piste ensimmäisen erän lopussa käänsi pelin täysin päälaelleen. Keskittymiseni hieman herpaantui tuossa tilanteessa, enkä enää löytänyt tie breakin alettua missään vaiheessa pelivirettäni takaisin. Suoraan sanottuna hävisin ottelun täysin henkisellä puolella. Tulimme ottelun jälkeen Johanin kanssa siihen tulokseen, että pelillisesti saatoin olla jopa hieman Ignatikia parempi, mutta mentaalipuolella olin paljon häntä jäljessä.

Olin tänään heti alussa hyvin mukana ottelussa ja onnistuin hankkimaan itselleni yhteensä kolme breikkipalloa heti ensimmäisessä gamessa. Ignatik selvitti niistä jokaisen kuitenkin hyvillä syötöillä saaden lopulta pidettyä. Minäkin jouduin heti ensimmäisessä syöttövuorossani selvittämään kaksi breikkipalloa, mutta sen jälkeen syöttäjät saivat pelin paremmin hallintaan. 3-4 –tilanteessa olin kuitenkin uudestaan selkä seinää vasten 0-40 –tilanteessa, mutta onnistuin nousemaan uudestaan pitoon asti kolmella peräkkäisellä onnistuneella verkolle nousulla. 5-5 –tilanteessa pelattiin hieman pidempi game, joka päättyi lopulta Ignatikin kämmenvirheeseen, ja näin ollen pääsin syöttämään erävoitosta.

Minulla ei ole ollut viimeisen vuoden aikana tapana hävitä syöttöjäni näissä tilanteissa, mutta niin vain tällä kertaa kävi. Pelasin gamen alkupuolella kolme hyvää pistettä ja sain eräpallon 40-30 –tilanteessa. Tästä pallosta tuli ottelun ylivoimaisesti paras; se kesti varmasti lähemmäs 40 lyöntiä ja sisälsi lukemattomia hyökkäys- ja puolustustilanteita. Löin pallon viisi viimeistä lyöntiäni oikeastaan täysillä, koska halusin saada pisteen ratkeamaan, mutta niin vain Ignatik haki nekin takaisin kenttään, ja lopulta kämmeneni karkasi leveäksi yrittäessäni nostaa korkeata yläkierrettä tempoa vaihtaakseni. Jostain syystä pääni ei tänään kestänyt tuota yhtä takaiskua, vaan tein sen perään ensin kaksoisvirheen ja breikkipallossa mokasin helpon syötönjälkeisen stopparin. En pystynyt nollaamaan ajatuksiani kunnolla tie breakissakaan, vaan tein siihen pari turhaa virhettä, mitkä Ignatik käytti vastustamattomasti hyväkseen. Hänen pelinsä rentoutui samalla, kun minun pelini meni lukkoon.

Toisessa erässä sain pidettyä ensimmäisen syöttövuoroni, mutta en enää yhtään sen jälkeen. Ignatik sai väännettyä murron pitkän gamen jälkeen 1-1 –tilanteessa, minkä jälkeen hän paransi peliään entisestään. Minun henkinen tasoni puolestaan laski entisestään, minkä seurauksena en pystynyt enää kunnolla haastamaan vastustajaani. Toinen erä valui siten Ignatikille aika (liian) helposti.

Kävimme Johanin kanssa ottelua kohta kohdalta läpi kahden tunnin ja 15 minuutin ajan matsin jälkeen, joten en millään kyllä pysty nyt muistamaan ja kirjoittamaan kaikkea tähän blogiini. Mutta ottelun selkeästi heikoin osa-alueeni oli Johanin mielestä siis henkinen kovuus. En pystynyt vastaamaan takaiskuun oikeastaan millään lailla. Olisin tarvinnut enemmän kärsivällisyyttä, jotta olisin jaksanut tehdä tosissani hommia pallon laittamiseksi kenttään. Nyt tein eräpalloni jälkeen aivan liikaa virheitä, ja pelinkuva muuttui. Alussa hallitsin hienokseltaan takakentän ralleja; pelasin rauhassa itselleni paikkoja, jotka käytin hyvin hyödykseni. Vaihtelin sopivasti oikeissa tilanteissa tempoa jyrkillä krosseilla ja slaisseilla ja sain näin pidettyä Ignatikin hänelle epämukavassa tilanteessa. Heti kun hänen lyöntinsä jäivät lyhyiksi, tulin rohkeasti vastaan ja löin hyviä hyökkäyksiä joko suoraan läpi tai siten, että Ignatik ei päässyt kunnolla ohittamaan. 


Pelasin myös varsin tuloksekasta puolustuspeliä ohitusteni löytäessä mukavasti rakoja verkolle nousseen Ignatikin kummaltakin puolelta.

Ignatik pysyi ensimmäisessä erässä pelissä mukana paljolti hyvän syöttönsä turvin. Hän sai paljon suoria syöttöpisteitä kovilla ja tarkoilla ykkösillään, jotka tulivat myös aika hyvällä prosentilla kenttään.  Tuntui, että voitin todella ison osan pisteistä, kun sain palautuksen kenttään, mutta se ei tänään ollut kovin helppoa. Oma syöttöpelini oli tänään myös tarkoituksella hieman erilaista kuin yleensä. Syötin tarkoituksella paljon syöttöjä Ignatikin kämmenelle ja otin tietoisesti hieman vauhtia pois ykkösestäni, jotta olisin saanut prosenttia hieman nostettua. En varsinaisesti yrittänyt syöttää tänään ollenkaan ässiä, vaan tarkoitukseni oli pelata järkevillä syötöillä itselleni sopiva paikka hyökätä seuraavasta lyönnistä. Valitettavasti hienoinen vauhdin tiputtaminen syötössä ei kuitenkaan nostanut ykkössyötön prosenttia ihan haluamalleni tasolle, vaikka syötin paljon ”varminta” syöttöäni eli sivukierrettä vastustajan kämmenelle. Tein myös muutaman kaksoisvirheen enemmän kuin yleensä, ja ne sattuivat vielä tulemaan aika huonoihin paikkoihin. Silloin kun syöttöni onnistuivat, pelasin kuitenkin syötönjälkeistä peliä juuri haluamallani tavalla aggressiivisesti ja eteenpäin suuntautuvasti. Voitin paljon pisteitä hyvillä verkolle nousuillani ja sain vastustajan olon varmasti epämukavaksi.

Tennis on henkisesti helppoa silloin kun kulkee, mutta silloin kun ei kulje, ajatustyö voi olla hyvinkin haastavaa ja kuluttavaa. Minun pitää pyrkiä systemaattisesti parantamaan keskittymistäni ja valmiuttani kaikilla tennikseen kuuluvilla osa-alueilla. Keskittymisen pitää olla täysin omistettu kulloinkin tärkeimmälle asialle, olkoon se sitten seuraava piste ottelussa tai loppujäähdyttely treenin jälkeen. Matsissa keskittymiseni pitää olla vain ja ainoastaan nykyhetkessä ja seuraavassa pisteessä. Minun pitää olla ennen jokaista pistettä valmis tekemään kaikkeni tuon pisteen voittamiseksi, sillä mikään muu kuin pisteen voitto ei ole tyydyttävä tulos. Tämä koskee ihan yhtälailla treenejä kuin matsejakin. Jos en treeneissä ole 100 % keskittynyt, miten voisin yhtäkkiä matsissa olla paremmin fokusoitunut? Fokuksen ylläpito ja keskittymisen suuntaaminen olennaiseen on tämän vuoden suurin tavoitteeni. Olen Johanin kanssa samoilla linjoilla, että henkisellä puolella minulla on vielä suuria voimavaroja käytettävänä. Ja sehän on tietenkin vain positiivista.

tiistai 15. maaliskuuta 2011


Otin tämän päivän tarkoituksella vähän rauhallisemmin kuin ensimmäiset päivät täällä Kiinassa, sillä en nähnyt mitään syytä rasittaa kehoa sen enempää ennen huomista toisen kierroksen kaksinpeliä. Löimme Johanin kanssa kevyesti aamupäivällä, minkä jälkeen katsoimme lähes kokonaan huomisen vastustajani Vladimir Ignatikin ensimmäisen kierroksen ottelun Danai Udomchokea vastaan. Tulimme sen jälkeen takaisin hotellille, jossa olen nyt syönyt ja tankannut hyvin loppupäivän.

Saan huomenna vastaani siis kisan seitsemänneksi sijoitetun valkovenäläispelaajan, jonka ranking on tällä viikolla tasan 200. Olen kohdannut hänet kerran aikaisemmin kaksinpelissä vuonna 2009, jolloin hän oli parempi 6-1, 6-4. Nelinpelissä olemme myös olleet vastakkain ainakin kolme kertaa, joten Ignatik on minulle ihan tuttu vastustaja. Hän taistelee jokaisessa matsissa loppuun asti, eikä oikeastaan koskaan anna periksi. Hänellä on hieman erikoinen ja aika nopea syöttöliike, joka tekee palauttamisesta melko haastavaa, mutta muuten hän on aika tasainen pelaaja. Rysty hänellä on ehkä aavistuksen varmempi kuin kämmen, jota aion huomenna hienoisesti painostaa. Ignatik liikkuu hyvin niin sivulle kuin eteenpäin, ja minun pitääkin pystyä vastaamaan hänen liikkumiseensa omalla hyvällä liikkeelläni ja mahdollisimman virheettömällä pelilläni.

Uskon, että hieman vaihtelevampi peli on huomenna jälleen hyvä taktiikka otteluun, jossa en tule varmasti pääsemään helpolla. Ignatik tykkää käyttää hyväkseen vastustajan kovaa tempoa, joten matalat slaissit ja korkeammat yläkierteet ovat hänelle varmasti ikäviä. Hän osaa kuitenkin nousta välillä myös ihan hyvin verkolle lyhyistä palloista, joten liian passiiviseksi oma pelini ei mielellään saisi mennä. Syöttöjä minun kannattaa suunnata hieman tavallista enemmän kämmenkulmiin, ja heti syötön jälkeen pitää olla valmiina iskemään, jos Ignatik alkaa tapansa mukaan ajoittain slaissata palautuksiaan. Tappopaikoissa minun tulee olla riittävän päättäväinen, sillä Ignatik hakee palloja takaisin peliin todella vaikeistakin paikoista. Huomisesta ottelusta tullee kuitenkin mielenkiintoinen ottelu, jossa hyvin pelatessani minulla on ehdottomasti hyvät mahdollisuudet voittoon. Tarkoitukseni on keskittyä niin hyvin kuin mahdollista, ja laittaa itseni täysillä likoon voiton puolesta.

Ottelumme on huomenna ohjelmassa päivän ensimmäisenä matsina kello 10 kentällä 1, jolla pelasin myös edellisen singelini. Aikainen aamuherätys tarkoittaakin nyt sitä, että on aika pistää tämä päivä pakettiin ja mennä nukkumaan. Huomiseen!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Heliövaara-Li 7-5, 6-2, Heliövaara/Kirillov - Ignatik/Moser 2-6, 6-3, 2-10


Jes, kaksinpelit lähtivät käyntiin erinomaisesti tässä Guangzhoun challengerissa. Pidin pelintasoni korkeana lähes koko matsin ajan, minkä lisäksi keskittymiseni oli tämän päivän ottelussa huippuluokkaa. Erityisen tyytyväinen olen syöttö- ja palautuspeleihini, joissa olin toivomukseni mukaan vastustajaani edellä. Sain palautukset kenttään erittäin hyvällä prosentilla ja syötin 12 ässää.

Ottelun alku ei luvannut kovin hyvää, kun hävisin peräti kymmenen ensimmäistä pistettä. Sain kuitenkin onneksi juonesta kiinni kolmannessa gamessa ja sain tärkeästi murron heti takaisin. Ensimmäisen syöttögameni jälkeen aloin syöttää hyvin, ja myös peruslyöntini alkoivat tipahdella kentän rajojen sisäpuolelle. Minulla oli neljä murtopalloa 3-3 –tilanteessa, mutta en saanut käytettyä niitä hyväksi. Omissa syötöissä minulla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia ja pääsinkin yrittämään uudestaan murtoa 5-5 –tilanteessa. Tuo game oli ottelun pisin ja ratkaisevin, ja se tuli minulle viidennellä breikkipallollani. Erän loppuun syötin viimeisen gamen hyvin ja pääsin erätauolle johdossa.

Toisessa erässä Li sai pidettyä ensimmäisen syöttövuoronsa vaikeuksitta, mutta 1-1 –tilanteessa otin taas tilanteen haltuun ja mursin hänen syöttönsä. Pidin seuraavan syöttövuoroni helposti, kuten teki myös Li sen jälkeen, mutta 3-2 –tilanteessa jouduin pieneen ahdinkoon syöttövuorossani, kun ykkössyöttöni eivät ihan tippuneet kenttään normaalisti. Selvitin kuitenkin 0-30 –tilanteen ja otin perään puhtaan murron. 5-2 –tilanteessa viimeisestäkään gamesta ei tullut ihan sellaista kuin olisin halunnut, kun ykkössyöttöni napsahteli gamen alussa jälleen paljon verkkoon. Pelastin kuitenkin Lin molemmat breikkipallot ja käytin lopulta gamen kolmannen ässän tuoman toisen matsipalloni hyväkseni reilun puolentoista tunnin väännön jälkeen.

Olen siis oikein tyytyväinen päivän esitykseeni kentällä. Alun jälkeen keskittymiseni pysyi todella hyvänä, ja pelasin tärkeissä paikoissa parasta tennistäni. Takakenttäpelini oli ilahduttavan virheetöntä, ja varsinkin rystyni toimi tänään mallikkaasti. En ehkä lyönyt ihan yhtä paljon winnereitä tai päässyt yhtä paljon verkolle kuin tavallisesti, mutta se johtui paljolti vastustajan ylläpitämästä kovasta temposta. Pystyin kuitenkin pitämään Lin kovienkin lyöntien jälkeen tilanteen lähes aina neutraalina, ja sain vaihdeltua peliä hyvin slaisseilla ja hieman korkeammilla yläkierteillä. Molemmilta peruslyöntipuoliltani löin myös tänään palloa hyvällä pituudella, mikä tuo aina tietyn tehokkuuden peliin.

En tarkoita kuitenkaan, että en olisi tehnyt matsissa itse paljon pisteitä. Jouduin pelaamaan vastustajan takia tänään hieman kauempana takarajan takana kuin yleensä, mutta huomasin ilokseni pystyväni lyömään voittolyöntejä myös kauempaa lyömällä hieman kovempaa. Sain tänään paljon aikaan hyvin sujuneilla linjakäännöilläni varsinkin rystyltä, minkä lisäksi myös jyrkemmät krossit toimivat hyvin. Myös puolustustilanteissa jalkani toimivat mallikkaasti, ja voitin paljon pisteitä ohituksilla ja yllättävillä vastaiskuilla puolustusasemasta. Kaiken kaikkiaan päivän otteluni oli siis erittäin hyvä suoritus, josta on hyvä jatkaa seuraavan kierroksen otteluun. Seuraava singelini on vasta keskiviikkona, ja vastaani siinä tulee joko valkovenäläinen Ignatik tai thaimaalainen Udomchoke.

Päivän nelinpeli ei valitettavasti sujunut kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan. Emme parini Kirillovin kanssa löytäneet oikein yhteistä säveltä kuin paikoin toisessa erässä ja jouduimme tunnustamaan vastustajat tänään paremmiksemme. Varsinkin Moser pelaa nelinpelissä aika riskialtista peliä, joka silloin tällöin toimii ja silloin tällöin ei. Tänään hän pelasi lähes koko ottelun hyvin, ja kun hänen parinsakin osui palloon ihan hyvin, olisi meidän pitänyt pystyä nostamaan omaa tasoamme korkeammalle. Nelinpelissäkin on kuitenkin vielä ensi viikolla uusi mahdollisuus menestyä paremmin, joten ei tässä mitään hätää ole. Nyt voin keskittyä tämän viikon täysillä kaksinpeliin.

Lähdimme tänään Johanin kanssa kentille puoli kymmenen kuljetuksella aamulla ja löimme yhdessä aamupallottelut. Matsini alkoi noin puoli yhdeltä, minkä jälkeen söin lounaan ja lepäsin ennen nelinpeliä. Duppelin jälkeen tulimme aika pian takaisin hotellille ja kävimme syömässä illallisen hotellin huikeasta seisovasta pöydästä. Huomenna tarkoituksena on ottaa hieman kevyemmin, jotta energiavarastot pysyvät korkeina keskiviikkoa varten. Ilma oli tänään reissumme lämpimin, yli 25 astetta, mutta korkea suhteellinen kosteus sai sen tuntumaan vieläkin lämpimämmältä. Kiinalaisittain tuttu saastesumu pitää kuitenkin auringon piilossa, mikä hieman vähentää kuumuuden tunnetta. Peli-ilmanahan tällainen 25 astetta, tyyntä ja pilvistä on aika lähellä täydellistä, joten kentällä viihtyy hyvin. Laitan tähän loppuun vielä kuvat kenttäalueen kartasta ja pelaajien palvelutiskistä. J Hyvää yötä!



sunnuntai 13. maaliskuuta 2011


Kolme tiukkaa treenipäivää täällä Guangzhoussa on nyt takana, ja huomenna pääsen vihdoin aloittamaan kisat sekä kaksin- että nelinpelin osalta. Treenasin eilen ja tänään kahdesti eri pelaajien kanssa, joten olen saanut hyvän tuntuman kenttiin erilaisten pelikavereiden kanssa. Treenasin eilen kiinalaisen Li Zhen ja kroatialaisen Nikola Mekticin kanssa yhteensä vajaat neljä tuntia. Tänään pelasin aamulla tunnin valkovenäläisen Vladimir Ignatikin kanssa ja iltapäivällä toisen mokoman saksalaisen Matthias Bachingerin kanssa. Lisäksi olen kumpanakin päivänä treenannut ennen tai jälkeen treenien joitakin asioita kaksistaan Johanin kanssa. Olen siis päässyt pelaamaan vähintään riittävästi, joten valmistautumiseni huomenna alkaviin matseihin pitäisi olla paras mahdollinen.

Kohtaan huomenna kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella tutun kiinalaisen Li Zhen. Hän pääsi kisaan mukaan villillä kortilla, joten siinä mielessä vastus on ihan sopiva, mutta toisaalta kiinalaiset ovat varmasti parhaimmillaan kotikentillään tutuissa olosuhteissa, joten vastustajaa ei tule missään nimessä aliarvioida. Kohtasin Lin vajaa vuosi sitten futuressa Wuhanissa ollen silloin parempi 7-5, 5-7, 6-4. Molemmat ovat kuitenkin kehittyneet tuon kisan jälkeen, joten huomisessa matsissa edelliset tulokset eivät paljoa paina. Li vei minua hieman eilisissä treeneissä gamejen ollessa 2-6, 3-3, kun aika loppui, mutta olen silti luottavainen, että pystyn huomenna parantamaan noista treeneistä.

Li on perusvarma takakentän pelaaja, joka lyö aika kovaa. Hänen parempi puolensa on mielestäni rysty, jolla hän pyrkii ajoittain myös tulemaan vastaan. Li on voittanut vakioparinsa Gongin kanssa monta challengeriä nelinpelissä, joten hänellä on ihan hyvä syöttö ja varsinkin palautus, mutta uskoisin silti pystyväni noilla osa-alueilla kyllä laittamaan hänelle kampoihin. Li tykkää pelata tasaisen kovalla tempolla, joten pelin vaihtelu on huomenna tärkeä osa taktiikkaani. Syöttöni on kuitenkin viime aikoina kulkenut sen verran hyvin, että omissa syöttövuoroissani tarkoitukseni on kuitenkin pelata eteenpäin suuntautuvaa peliä yrittäen saada Li pois hyvästä tasapainosta. Hän liikkuu ihan hyvin, mutta nopeissa suunnanmuutoksissa ja pitkillä matkoilla hän on hieman kankea, joten hänet on hyvä saada kunnolla liikkeelle. Palautusgameissa tärkeää on saada paljon palloja kenttään mielellään hyvällä pituudella. Aion huomenna myös suunnata aavistuksen verran useammin lyöntini Lin kämmenelle kuin rystylle; selkeimmin tämä näkyy syötössäni, sillä Li palauttaa kick-kakkoseni aika hyvin, joten minun täytyy vaihdella kakkossyöttöäni paljon tavallista enemmän.

Nelinpelistä tuli tällä viikolla niin kovatasoinen, ettemme mahtuneet parini Jose Stathamin kanssa ollenkaan mukaan. Olimme toisella varasijalla, mutta onneksi Jose oli sen verran ystävällinen, että hän antoi minun vaihtaa viime hetkellä paria toiseen varasijalla olevaan pelaajaan, jonka kanssa mahduimme toiseksi viimeisenä kaavioon mukaan. Pelaan siis duppelia tällä viikolla venäläisen Evgeny Kirillovin kanssa. Me saamme ensimmäisellä kierroksella vastaamme valkovenäläis-itävaltalaisen parin Ignatik/Moser.

Kentät ovat täällä Guangzhoussa oikein miellyttävät, pomppu on suhteellisen korkea ja kierteet purevat hyvin. Matalat ja painavat lyönnit liukuvat kuitenkin hieman kentän pinnasta, joten winnereiden lyöminen ei kuitenkaan ole mitenkään vaikeaa. Sekä kick- että slaissisyötöt purevat hyvin, mikä tekee palauttamisesta ehkä hieman tavallista vaikeampaa. Tykkään joka tapauksessa näistä kentistä aika paljon, sillä ne sopivat hyvin pelityylilleni. Klubilla on yhteensä 15 kenttää, ja mitäpä olisi kiinalainen tenniskeskus ilman 10000-paikkaista keskuskenttää! Kentät on rakennettu viimevuotista Asian Games –tapahtumaa varten, ja puitteet ovat jälleen kerran enemmän kuin riittävät. Tässä kansainväliset standardit ylittävä keskuskenttä.





Keskuskentällä ei kuitenkaan pelata ainakaan nyt kisan ensimmäisinä päivinä, joten joudun tyytymään huomenna toiseksi suurimpaan areenaan, jonne mahtuu vain noin 2000 katsojaa. J



Stadionkenttien lisäksi matseja pelataan myös kentillä 2-8. Myös kentälle 2 on tehty pienet sivukatsomot parille sadalle katsojalle.



Tässä kuvassa näkyy hieman kenttien ”lay-outia” sekä stadionien ja muiden kenttien välisiä kukkaistutuksia.




Viimeisenä kuvana voisin laittaa vielä otoksen kenttien sisäänkäynnistä, jonka takana molemmat stadionkentät näkyvät ulkoapäin katsottuna.



Huomisessa ohjelmassani on siis sekä kaksin- että nelinpeli. Kaksinpelini on toisena otteluna paikallista aikaa kello 10 jälkeen aamulla, ja nelinpeli jossain vaiheessa iltapäivällä. ATP:n nettisivuilta pitäisi löytyä huomennakin live-score tästä kisasta, joten sitä kautta pääsee seuraamaan ottelun etenemistä. Tässä vielä linkki sivustolle, jonka vasemmasta reunasta ”Live Scores” kohdasta otteluni kulkua pääsee siis seuraamaan. ”http://www.atpworldtour.com/Tournaments/Challenger-Tour.aspx”

perjantai 11. maaliskuuta 2011


Hei taas ja terveiset Guangzhousta, Kiinasta. Pääsimme Johanin kanssa eilen myöhään illalla viimein perille yli vuorokauden matkustamisen jälkeen ja iskimme tänään heti aamupäivästä kentille treenaamaan. Söimme hotellin erittäin hyvän aamupalan hieman ennen kymmentä ja lähdimme kentille kello yhdentoista kuljetuksella. Tarkoituksenamme oli vetää tämä päivä hieman kevyemmin, joten vedimme molemmat treenit kaksistaan Johanin kanssa. Ensimmäisissä treeneissä löimme lyönnit läpi keskittyen erityisesti verkkopeliin, minkä jälkeen syötimme ja palautimme hieman tavallista enemmän. Viimeiseksi treenasimme tappolyöntejä erilaisiin palloihin varsinkin kämmenpuolelta.

Treenien välissä söimme klubilla kevyen lounaan, joka sisälsi minun kohdallani nuudeleita ja pari pientä sandwichia. Tämän jälkeen ehdimme levätä hieman kirjan parissa ennen kolmelta alkaneita toisia treenejä. Iltapäivän treeneissä löimme jälleen lyönnit huolella läpi keskeltä ja verkolta, minkä jälkeen Johan hieman liikutteli minua takakentällä niin, että hyökkäsin aina lyhyestä pallosta verkolle. Lopuksi syöttelimme ja palauttelimme taas vähän aikaa tunnin mittaisen sessiomme loppuun. Treenien jälkeen otimme kuljetuksen hotellille, missä menimme hetkeksi aikaa hotellin kuntosalille huoltamaan lihaksistoa. Illemmalla kävimme vielä syömässä yli kaksi tuntia hotellin uskomattoman hyvässä buffet-ravintolassa, ja nyt oloni on kylläisen tyytyväinen.

Ajattelin tänään julkaista muutaman kuvan hienosta, upouudesta hotellistamme ja keskittyä tulevina päivinä sitten klubiin ja muuhun ympäristöön. Nämä ensimmäiset kaksi kuvaa ovat huoneestani, joka on huippumoderni ja mukavan kokoinen. Huoneesta löytyy ensimmäistä kertaa elämässäni oma tulostin, mutta kylpyhuoneen seininä toimivat ikkunat ovat kyllä hieman erikoiset!







Hotellimme nimi on Crowne Plaza Guangzhou Science City, ja se sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella paraikaa rakennettavalla yritysalueella. Rakennuksen koko on varsin tyrmäävä ja arkkitehtuurikin hieman tavallista poikkeavaa. En saanut ulkoa kovin onnistunutta kuvaa aikaiseksi, joten tässä yksi yritys hotellin aulasta. Tilalla riittää korkeutta ja valoakin on mukavasti, minkä lisäksi viherkasvit tuovat kivasti tunnelmaa.



Tähän loppuun voisin laittaa vielä kuvan buffet-ravintolasta, jossa söimme tänään illallista. Tarjolla oli kaikkea, mitä kuvitella saattaa; erilaisista lihoista ja susheista kaiken maailman äyriäisiin, joita kokit valmistivat haluamallasi tavalla. Tässä kuvassa näkyy vain osa valtavasta buffet-pöydästä, jonka läpikäymiseenkin meni vaikka kuinka pitkään!



Nyt menen kuitenkin nukkumaan, sillä huomenna herätys on jo ennen yhdeksää eli Suomen aikaa aamuyöllä!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Terveisiä Hong Kongista! Paljon on ehtinyt tapahtua kolmessa päivässä sitten edellisen postaukseni. Tuntuu, että kotona viettämäni kaksi vuorokautta vain vilahtivat silmieni ohi, ja nyt olenkin jo uudella mantereella matkalla seuraaviin kisoihin.

Saavui kotiin Ljubljanasta maanantaina iltapäivällä aika väsyneenä ja otinkin maanantain ihan levon kannalta. Tiistaina oli kuitenkin taas aika palata "töihin" parin treenin muodossa. Uusi ruotsalainen valmentajani Johan tuli Suomeen tiistaiaamuna, ja treenasimmekin kahdestaan aamutreenit Talissa. Illalla vedin fysiikkaa Liikuntamyllyssä Erikin kanssa, ja myös Johan oli mukana tutustumassa tarkemmin Erikin kanssa tekemäämme treenaukseen. Ehdin tiistaina päivällä viedä myös viisumihakemukseni Kiinan suurlähetystöön, minkä lisäksi viimeistelimme setäni avustuksella Johanin sopimuksen kuntoon. Allekirjoitimme eilen Johanin kanssa yhteistyösopimuksen, joka on voimassa tämän vuoden loppuun. Johan tulee olemaan mukanani kisoissa ja treeneissä noin 150 päivää seuraavien kymmenen kuukauden aikana, ja olenkin erittäin innostunut nyt virallisesti alkavasta yhteistyöstämme. Tämä on juuri sellainen mahdollisuus, josta olen aina haaveillut, sillä se takaa minulle erittäin hyvät puitteet päästä tavoitteeseeni nousta sadan parhaan joukkoon maailmassa.

Treenasin eilen vielä kerran aamulla Tuomo Ojalan kanssa Laajasalossa ennen kuin lähdimme Johanin kanssa lentokentälle ja kohti Kiinaa. Lensimme eilen Finnairin iltapäiväkoneella Lontooseen, josta jatkoimme Cathay Pacificin yölennolla tänne Hong Kongiin. Täältä meillä on vielä lyhyt tunnin lento Guangzhouhun, jonne meidän pitäisi saapua tänään kymmeneltä illalla paikallista aikaa. Kokonaismatka-ajaksi tulee siis yli vuorokausi, mutta onneksi nyt näyttää aika hyvältä siinä mielessä, että saatan hyvinkin päästä pääsarjaan tulevassa kisassa. Pelaan täällä Kiinassa siis kaksi $35000+H challengeriä, ensimmäisen ensi viikolla Guangzhoussa ja toisen sen jälkeen sisämaassa Pingguossa. Olen tällä hetkellä ensimmäisellä varasijalla ensi viikon kisaan ja neljännellä varasijalla toisen viikon kisaan. Nelinpelit sovin jo pari viikkoa sitten pelaavani uusiseelantilaisen Jose Stathamin kanssa.

Viimeinen lentomme näyttää olevan tuota pikaa valmis boardaamaan, joten minun täytynee nyt suunnata lähtöportille. Kiinan sensuuri estää minua jälleen kerran pääsemästä itse omalle blogisivustolleni, mutta yritän taas päivittää blogia normaalin tapaan sähköpostilla tyttöystäväni avustuksella. Tekstieni julkaisuissa saattaa kuitenkin olla pieniä viiveitä, pahoittelut siitä. Mutta nyt täytyy siis mennä, että ehdin lennolle!


maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tämä päivä oli joukkueellemme pettymys, sillä Slovenia otti tarvittavan otteluvoiton ja eteni Davis Cupin seuraavalle kierrokselle. Me jatkamme syyskuussa joko Italiaa tai Puolaa vastaan.

Kapteenimme Kimi ilmoitti minulle aamulla, että Micke pelaa sittenkin ratkaisevan viidennen ottelun. Eilen illalla Kimi sanoi vielä minulle, että pelaan, mutta hän oli tullut yön aikana toisiin ajatuksiin. Hän perusteli päätöstään siten, että laittamalla Micken kentälle voisimme saada yllätysmomentin puolellemme, eikä minulla tietenkään ollut mitään syytä vastustaa kapteenin päätöstä. Jarkko voitti oman ottelunsa kunnialla, ja Mickekin pelasi hienon ottelun voittaen ensimmäisen erän. Tällä kertaa Slovenian kakkospelaaja Zemlja onnistui kuitenkin kääntämään ottelun viemällä viimeiset kolme erää lukemin 6-3, 6-3, 6-3.

Meidän joukkueellamme oli jälleen kerran valtavan hyvä joukkuehenki koko viikon ajan, eikä tämä tappiokaan sitä miksikään muuta. On hienoa olla osa tätä joukkuetta, jossa kaikkia tuetaan tasapuolisesti ja jossa jokainen voi aina tuntea olonsa turvalliseksi. Kaikki laittavat varmasti aina kaiken peliin, eikä kukaan voi vaatia joukkuekavereiltaan enempää. Me jatkamme tästä yhä sisuuntuneempana seuraavaan Davis Cupiin ja aiomme puolustaa tiukasti paikkaamme 1. divisioonassa.

Ohjelmassani on lentää huomenna takaisin Suomeen ja ottaa huomislta aika rauhassa. Valmentajani Johan tulee Helsinkiin tiistaina, ja tarkoituksenamme on treenata kaksi päivää kotona ennen keskiviikkoillan lähtöä Kiinaan Guangzhouhun. Minulla on kotona ollessani aika paljon asioita hoidettavanani ennen matkaa, mutta yritän silti päästä treenaamaan kaksi kertaa sekä tiistaina että keskiviikkona. Palailen lähipäivieni ohjelmaan ja saamiini kommentteihin tarkemmin seuraavan parin päivän sisällä.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Heliövaara/Nieminen - Gregorc/Zemlja 7-6(5), 4-6, 4-6, 5-7

Nelinpelissä tuli tänään harmittava tappio, mutta vielä ei kuitenkaan ole suinkaan aika heittää kirvestä kaivoon. Huomenna on vuorossa vielä kaksi kaksinpeliä, joissa meillä on mahdollisuus kääntää ottelu kotiin. Jarkko kohtaa ensimmäisessä ottelussa Kavcicin ja minä toisessa Zemljan. Kehoni tila on edelleen ilahduttavan hyvä, ja olen täysin luottavainen, että pystyn pelaamaan huomenna vaikka viisi erää, jos niin on tarvis. Huomenna voin vetää itseni huoletta aivan piippuun, mitään ei tarvitse säästellä.

Tämän päivän nelinpelistä jäi erittäin huono maku suuhun. Tuntui siltä, että meillä oli koko ajan voiton avaimet käsissä, mutta emme missään vaiheessa pystyneet pitämään momentumia kolmea gamea pidempään. Joka kerta, kun saimme murron ja hyvän fiiliksen päälle, teimme pari virhettä tai vastustajat pelasivat tosi hyvin. Heillä oli muutaman kerran ihan hyvä tuurikin mukana matkassa, mutta ei sen piikkiin tappiota voi missään nimessä laittaa. Suurin ero pelissä tuli palautus- ja syöttöpelissä, jossa slovenialaiset olivat meitä selkeästi parempia tänään. He saivat palloon paremmin vauhtia kummassakin lyönnissä ja saivat sekä syötöt että palautukset selvästi meitä paremmalla prosentilla kenttään. Me jouduimme usein poimimaan ykkösvolleyt matalalta kentänpinnasta, kun vastaavasti meillä oli ihmeen suuria vaikeuksia edes saada palautuksia kenttään. Volleypelissä olimme ehkä hieman parempia kuin slovenialaiset, mutta välillä verkollakin liikkeemme oli hieman vajaata ja lyönneistä jäi paino puuttumaan.

Mutta ei sen enempää nelinpelistä, huomisen kahdessa kaksinpelissä tämä maaottelu vasta ratkeaa. Jos Jarkko voittaa oman kaksinpelinsä, tavoitteeni on pystyä pelaamaan omassa singelissäni samanlaista aggressiivista peliä kuin eilen ensimmäisessä erässä. Painaa rohkeasti päälle aina, kun vastustajan lyönti jää lyhyeksi ja tehdä hänen olonsa kentällä epämukavaksi. Uskon, että myös slaissi toimii Zemljaa vastaan ihan hyvin, joten voin hyvin vaihdella tempoa ja pakottaa hänet tekemään itse ratkaisuja vaikeista paikoista. Yritän saada jalat mahdollisimman hyvin liikkeelle ja pitää liikkeen ja pelivireen yllä koko ottelun ajan. Huomenna taistellaan, hyvää yötä!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Heliövaara - Kavcic 6-4, 2-6, 3-6, 4-6

Ensimmäinen päivä Davis Cupissa on nyt takana ja katseet käännetty jo huomiseen. Pelasin tänään kokonaisuudessaan hyvän ottelun Slovenian ykköspelaajaa vastaan, mutta en ihan pystynyt pitämään pelin tasoani riittävän ylhäällä koko ottelua. Kavcic on korkeimmalle rankattu pelaaja, jonka olen urallani kohdannut, joten siihen nähden ensimmäisen erän voitto oli oikein hyvä suoritus. Mutta siltikin koko ottelun häviäminen kyllä harmittaa.

Molemmat pelaajat olivat ottelun alussa aika jännittyneitä, mutta sain itse silti pidettyä pelini ihan hyvin kasassa. Kavcic mursi minut 1-2 -tilanteessa, mutta onnistuin murtamaan heti takaisin seuraavassa pelissä huippukämmenellä. Sain uuden murron 4-4 -tilanteessa murtaessani Kavcicin nollille, ja pidin syöttöni 5-4 -tilanteessa kolmannella eräpallollani ensin kaksi breikkipalloa rystywinnereillä pelastettuani.

Toiseen erään sain huonoimman mahdollisen alun, kun hävisin syöttöni 0-1 -tilanteessa. Kavcic paransi peliään selvästi ja pääsi itse painostamaan suuressa osassa pisteitä. Hän mursi minut vielä uudelleen erän lopussa 2-5 -tilanteessa ja tasoitti näin erätilanteeksi 1-1.

Kolmannessa erässä aloitettiin tasaisesti, mutta Kavcic onnistui hieman varkain ottamaan murron 1-2 -tilanteessa. Aikainen murto toi hänen peliinsä rentoutta, ja vaikka pystyinkin ottamaan pisteiden hallintaa hieman paremmin itselleni, toimi Kavcicin syöttö sen verran hyvin, etten saanut häntä enää murrettua takaisin kahdesta breikkipallosta huolimatta.

Neljännessä erässä mentiin aika lailla samalla kaavalla kuin kolmannessa, kun Kavcic sai taas aikaisen breikin 1-1 -tilanteessa, eikä hän enää sen jälkeen katsonut taakseen. Minulla oli kaksi murtopalloa 2-3 -tilanteessa, mutta Kavcicin onnistui selvittää ne. Hän syötti koko neljännen erä kolmannen tavoin todella hyvin ja voitti koko ottelun lopulta eräluvuin 3-1.

Kuten aikaisemmin kerroin, olen tappiosta huolimatta ihan tyytyväinen omaan peliini. Syöttöni alkoi ensimmäisen erän jälkeen kulkea paremmin, kun jännitys hieman laski. Peruslyöntipelini oli koko ottelun ajan aika samalla tasolla, rystyltäni sain tehtyä paljon pisteitä varsinkin hyökkäystilanteissa, mutta kämmeneltäni tein hieman liikaa virheitä ja löin jonkin verran turhan lyhyeksi jääneitä lyöntejä. Taktiikkani oli koko ottelun ajan pelata aggressiivisesti ja rohkeasti ja sainkin paljon läpilyöntejä aikaiseksi. Massalla on vain aika haastavaa pelata hyvää verkkopeliä, mikä hieman söi terävyyttä hyökkäyspelistäni. Tein paljon pisteitä syöttö+jatkolyönti -kuviolla sekä suoraan kakkossyötönpalautuksella. Jos saisin pelata tämän ottelun uudestaan, pelaisin vielä tätäkin aggressiivisemmin.

Jarkko hoiti matsinsa tänään kuitenkin tyylikkäästi kotiin, joten pääsemme huomiseen nelinpeliin hyvistä asetelmista. Nelinpeli on Davis Cupissa aina isossa roolissa, eikä huominen tee siihen poikkeusta. Pelasimme Jarkon kanssa erinomaista nelinpeliä treeneissä alkuviikolla, joten toivottavasti saamme pidettyä saman vireystilan yllä huomennakin. Minulle oli tosi hyvä päästä tänään kentälle huomista nelinpeliä ajatellen, sillä nyt olen täysin sinut olosuhteiden kanssa, eikä jännitys tule varmasti olemaan yhtään samaa luokkaa kuin tänään.

Tavoitteemme on lähteä huomiseen duppeliin rohkeasti ja iloisella sekä aktiivisella asenteella. Sekä Jarkon että minun peli kulkee, joten meillä on varmasti hyvät mahdollisuudet voittoon huomenna. On hieno tilaisuus päästä pelaamaan nelinpeliä niinkin hyvän pelaajaan kuin Jarkon kanssa, ja aion ottaa siitä kaiken irti huomenna. Ei muuta kuin täysillä vaan kehiin huomenna. Otetaan se voitto kotiin sieltä!